MAARIT KOIRINEEN

Maarit Niemistö-yrityksen perustaja. Koira-alan ammattilainen, intohimoinen koiraharrastaja. Olen elänyt eläinten keskellä koko elämäni. Tämän hetken laumani rakentuu 3 koirasta, kissasta, liskoista, kanoista, lapsista ja miehestä. Meillä eläimet elävät sopuisasti yhdessä laumassa olennaisena osana perheemme arkea. Olen kolmen lapsen äiti, missioni onkin kannustaa ja helpottaa vanhempien painetta lähteä harrastamaan! KokoKoiran palveluihin ovat lapsetkin tervetulleita mukaan!

Koirataustani rakentuu hyvin erityyppisistä koirista ja roduista. Vuosikymmeniä vierähti snautsereiden kanssa, viimmeisimmät kannukset olen hankkinut paimenkoirilla. Tällä hetkellä kilpailen aktiivisesti bordercollie Marwinin kanssa agilityssä ja tottelevaisuudessa, molemmissa lajeissa ylimmässä mahdollisessa luokassa. ”Mauri” on Suomen tottelevaisuusvalio, agilityssä plakkarissa on 2-agilitysertiä.

Rakastan haasteita, kisaamista, treenaamista, mutta perinmäinen syy miksi koirani koulutan on arjen helppous! Hyvin hoidettu, tottelevainen koira on ilo omistaa!

Kiinnostukseni koirien kehon-ja turkinhuoltoon lähti omista tarpeistani. Vuodet snautsereiden kanssa näyttelypuolella loivat vahvan pohjan rodun turkkiin, ja kiinnostuksen ylipäätään muidenkin rotujen turkinhuoltoon. Aktiivinen treenaaminen, kisaaminen useammassa lajissa omien koirien kanssa on vaatiinut panostusta kisakavereiden kehonhuoltoon ja tuntemukseen. Hyvin mielelläni keskustelen ,vaihdan ajatuksia asiakkaideni kanssa toimivan paketin löytämiseen treenaamisen, kisaamisen ja kehon huollon suhteen, asiakkaamme on KokoKoira.

Nykyinen kisakoirani on bordercollie Marwin (s.20.1.2014). Marwin on Suomen tottelevaisuusvalio FI TVA (valioitui 15.5.2016), moninkertainen tokon piirinmestari / VUODEN TOKOKOIRA (2016, 2017, 2018). Lakeuden tokoilijat, Vaasan seudun palveluskoiraharrastajat, Vaasan agilityseura, Lakeuden tokoilijat ovat palkinneet ”Maurin ” vuosina 2015, 2016, 2017, 2018 vuoden parhaana tokokoirana. Suomen bordercolliet&australiankelpiet ry:n Vuoden koirat 2018 -kilpailussa: toko bordercollie, Marwin sijoittui sijalle 3. Agilityssä kisaamme maxi 3:ssa ja sieltä on ensimmäinen agi-serti saavutettu. Tuntumaa on otettu paimennukseen ja peltojälkeen, näyttelyissä on myös pyörähdelty.

Laumamme toinen koira on shetlanninlammaskoira  Alma (25.6.2018). Alma on tyttäreni Iriksen (-09) ensimmäinen oma koira. Parin harrastuksiin kuuluvat niinikään toko ja agility, näyttelyt.

Koiravahvuutemme täydentyi loppuvuodesta 2019 ihanalla shelttityttö Merlellä (Bumtsi Bum Quicker Than You).Pentukurssilaiset ovatkin saaneet päivitettyä tietoa pentustensa alkutaipaleelle!

Suomen Agilityliitto ry:n myöntämät kortit:

-Koulutusohjaajakortti

-Koetoimitsijakortti

-Ratamestarikortti

Copyright © 2020

All rights reserved.

Maarit Niemistö-yrityksen perustaja. Koira-alan ammattilainen, intohimoinen koiraharrastaja. Olen elänyt eläinten keskellä koko elämäni. Tämän hetken laumani rakentuu 3 koirasta, kissasta, liskoista, kanoista, lapsista ja miehestä. Meillä eläimet elävät sopuisasti yhdessä laumassa olennaisena osana perheemme arkea. Olen kolmen lapsen äiti, missioni onkin kannustaa ja helpottaa vanhempien painetta lähteä harrastamaan! KokoKoiran palveluihin ovat lapsetkin tervetulleita mukaan!

Koirataustani rakentuu hyvin erityyppisistä koirista ja roduista. Vuosikymmeniä vierähti snautsereiden kanssa, viimmeisimmät kannukset olen hankkinut paimenkoirilla. Tällä hetkellä kilpailen aktiivisesti bordercollie Marwinin kanssa agilityssä ja

tottelevaisuudessa, molemmissa lajeissa ylimmässä mahdollisessa luokassa. ”Mauri” on Suomen tottelevaisuusvalio, agilityssä plakkarissa on 2-agilitysertiä.

Rakastan haasteita, kisaamista, treenaamista, mutta perinmäinen syy miksi koirani koulutan on arjen helppous! Hyvin hoidettu, tottelevainen koira on ilo omistaa!

Kiinnostukseni koirien kehon-ja turkinhuoltoon lähti omista tarpeistani. Vuodet snautsereiden kanssa näyttelypuolella loivat vahvan pohjan rodun turkkiin, ja kiinnostuksen ylipäätään muidenkin rotujen turkinhuoltoon. Aktiivinen treenaaminen, kisaaminen useammassa lajissa omien koirien kanssa on vaatiinut panostusta kisakavereiden kehonhuoltoon ja tuntemukseen. Hyvin mielelläni keskustelen ,vaihdan ajatuksia asiakkaideni kanssa toimivan paketin löytämiseen treenaamisen, kisaamisen ja kehon huollon suhteen, asiakkaamme on KokoKoira.

Nykyinen kisakoirani on bordercollie Marwin (s.20.1.2014). Marwin on Suomen tottelevaisuusvalio FI TVA (valioitui 15.5.2016),

moninkertainen tokon piirinmestari / VUODEN TOKOKOIRA (2016, 2017, 2018). Lakeuden tokoilijat, Vaasan seudun palveluskoiraharrastajat, Vaasan agilityseura, Lakeuden tokoilijat ovat palkinneet ”Maurin ” vuosina 2015, 2016, 2017, 2018 vuoden parhaana tokokoirana. Suomen bordercolliet&australiankelpiet ry:n Vuoden koirat 2018 -kilpailussa: toko bordercollie, Marwin sijoittui sijalle 3. Agilityssä kisaamme maxi 3:ssa ja sieltä on ensimmäinen agi-serti saavutettu. Tuntumaa on otettu paimennukseen ja peltojälkeen, näyttelyissä on myös pyörähdelty.